Survivor

Survivor 2015

5.70

Ulkomaan toiminnoista vastaava agentti Lontossa yrittää estää New Yorkiin kohdistuvan terroristihyökkäyksen, mutta joutuukin pakomatkalle kun hänet lavastetaan syylliseksi tekoihin, joita hän ei ole tehnyt.

2015

Pankkikeikka

Pankkikeikka 2008

6.83

Bank job perustuu todelliseen 1971 tapahtuneeseen Baker Streetin pankkiryöstöön, josta ei kerrottu yli 30 vuoteen hallituksen vaitiolovelvollisuuden vuoksi. Kyse on Britannian suurimmista pankkiryöstöistä, josta ketään ei pidätetty eikä rahoja koskaan löydetty.Syyskuussa 1971, varkaat kaivoivat tunnelin Baker Streetin pankin holviin ja ryöstivät tallelokeroista rahaa, arvoesineitä ja jalokiviä yli 3 miljoonan punnan arvosta. Pankkiryöstö oli lehtien otsikoissa muutaman päivän, mutta hävisi pian mediasta hallituksen antaman "D" notice käskyn vuoksi. Elokuva paljastaa mitä todella tapahtui ja skandaalin joka uhkasi kuninkaallista perhettä.

2008

Ihmissusi Lontoossa

Ihmissusi Lontoossa 1981

7.40

John Landisin ohjaama kauhukomedia Ihmissusi Lontoossa on todellinen kasariklassikko. Vuonna 1981 valmistunut elokuva kertoo amerikkalaisesta nuorukaisesta, joka reppumatkalla Englannissa joutuu ihmissuden raatelemaksi ja muuttuu siten itsekin täydenkuun aikana valloilleen pääseväksi hirviöksi – ainakin niin hän saa kuulla kuolleen ystävänsä haamulta. Ennen seuraavaa täydenkuun hetkeä hänen on selvitettävä, onko kaikki totta vai pelkkää harhaa.

1981

Synkin hetki

Synkin hetki 2017

7.40

Juuri astuttuaan pääministerin tehtäviin Winston Churchill joutuu tekemään yhden elämänsä mullistavimmista ja ratkaisevimmista päätöksistä. Solmiako rauha natsi-Saksan kanssa vai taistellako kansakunnan ihanteiden, vapauden ja itsenäisyyden puolesta? Hitlerin joukot vyöryvät Länsi-Eurooppaan ja miehityksen uhka kasvaa päivä päivältä. Painolasteinaan kansa, joka ei ole valmistautunut sotaan, epäluuloinen kuningas ja oman puolueen väki, joka juonittelee häntä vastaan, Churchillin on kestettävä tuo synkin hetki, herätettävä kansakunnan taistelutahto ja yritettävä muuttaa maailmanhistorian kulkua.

2017

Criminal

Criminal 2016

6.21

CIA-agenttien kollega on kuollut juuri kun tämä on saanut selville kansaa uhkaavan mielipuolisen suunnitelman tiedot. Agentit siirtävät tiedot vainajan aivoista vaarallisen ja arvaamattoman kuolemaantuomitun vangin aivoihin. Tarkoituksena on estää suunnitelman toteutuminen vangin pystyessä jatkamaan agentin suorittamaa tehtävää. Mitä tapahtuu, kun vanki saa myös kuolleen agentin muistot, salaisuudet ja taidot?

2016

Creep

Creep 2004

5.91

Kun Kate palatessaan kotiin juhlista nukahtaa yhdellä Lontoon monista metroasemista, hän herää pelottavaan havaintoon. Hän on myöhästynyt viimeisestä junasta ja jäänyt lukkojen taa, yksin laiturille. Hän ei kuitenkaan ole niin yksin kuin ensin luuli, ja selvitäkseen yöstä hengissä hänen on haettava suojaa pimeistä tunneleista.

2004

The Tomorrow People

The Tomorrow People 1973

6.60

Born to human parents, an apparently normal child might at some point between childhood and late adolescence experience a process called 'breaking out' and develop special paranormal abilities. These abilities include psychic powers such as telepathy, telekinesis, and teleportation. However, their psychological make-up prevents them from intentionally killing others.

1973

Hidden London Hangouts

Hidden London Hangouts 2020

1

Each week, join Chris Nix, Siddy Holloway and Laura Hilton-Brown from the Museum’s Hidden London team and host Alex Grundon as they explore the secret and mysterious spaces of London’s transport system. In series 1, the team focus on the different sites in the Hidden London tour programme, sharing historical titbits that are revealed on the tours as well as the behind the scenes processes they go through to make the tours such as success. In series 2 and 3, the team turn their hands to a huge number of various transport topics such as moquette, tiling, Johnston type face, posters and much, much more!

2020

The Tube: Going Underground

The Tube: Going Underground 2016

8.30

Carrying nearly five million passengers per day, the London Tube is one of the world's oldest and busiest metro systems in the world. Today the Tube is undergoing a complete overhaul that is long overdue. Take a behind the scenes look into the daily lives of drivers, emergency personnel, operations managers, and many others among the near twenty thousand employees of this massive rail system, as they navigate the evolution of the London Tube.

2016

Gallowglass

Gallowglass 1993

6.67

Gallowglass is a British television mini-series adaptation of the Ruth Rendell novel of the same name. It is an emotional story of obsessive love, lust and fear.

1993