Tomb Raider

Tomb Raider 2018

6.37

Nuori perijätär Lara Croft lähtee etsimään Japanin rannikon saaristoihin kätkettyä kuningatar Himikon hautaa, jonka kerrotaan pitävän sisällään tuhoisia taikavoimia. Vuosia takaperin Laran isä, Richard Croft, lähti samalle matkalle, mutta katosi retkensä aikana. Jälkeen jätettyjen vihjeiden pohjalta Lara uskoo viimein löytävänsä haudan sekä paljastavansa isänsä kohtalon. Pian käy kuitenkin ilmi, että pyhättöä etsii myös militaristinen salajärjestö Trinity, joka haluaa käyttää sen salaisia voimia omiin tarkoitusperiinsä.

2018

Premium Rush

Premium Rush 2012

6.33

Hurjastelevien autojen, mielipuolisten taksikuskien, avoimien ovien, ja kahdeksan miljoonan äkäisen jalankulkijan väistely kuuluu huimapäisen polkupyörälähetti Wilee:n arkeen. Hänen työhevosenaan on "fixie", superkevyt, yksivaihteinen, ilman jarruja olevan polkupyörä, jonka ajamiseen New Yorkin keskustassa tarvitaan rohkeutta, agressiivisuutta ja vähän hulluutta. Wilee on tottunut laittamaan hengensä alttiiksi pakettien viemiseksi perille ja nyt hengenlähtö on lähellä kun päivän viimeisen "premium rush"-pikana toimitettavan kirjeen perille saamiseen tulee muitakin esteitä kuin vilkas liikenne. Lähetykselle kun olisi muitakin ottajia kuin oikea vastaanottaja. Korruptoitunut poliisi Bobby on valmis vaikka tappamaan saadakseen kirjeen - fiksipyörällään kaahailevan nuoren miehen kuoleman kaaosmaisen liikenteen keskellä voisi helposti lavastaa onnettomuudeksi. Wilee:n päivän viimeinen keikka muuttuu elämän ja kuoleman takaa-ajoksi läpi Manhattanin ruuhkaisten katujen.

2012

Cyclomania

Cyclomania 2001

5.80

K ja Eetu ovat parhaimpia ystäviä. He työskentelevät yhdessä fillarilähetteinä Helsingin keskustassa, ja harjoittelevat tiiviisti joka ilta tähtäimessään menestys kilpapyöräilyssä. Elämä muuttuu kuitenkin kertaheitolla, kun hurmaava ja päättäväinen opiskelijatyttö Oona tulee lähettifirmaan töihin.

2001

Double Rush

Double Rush 1995

7.00

Double Rush is an American CBS television comedy that lasted only one season in 1995. Robert Pastorelli played Johnny Verona, manager of a bicycle delivery service in New York City. Verona must keep his business on its feet in the face of competition from the increased use of fax machines and the internet. The show premiered 4 January 1995 and ended with the twelfth episode on 12 April of that year. The reason for its cancellation might be because of the title of the seventh episode 'The Show We Wrote the Day We Found Out We Were Going on Opposite Roseanne'. Apparently, "even the most smart-mouthed, wise-cracking New York working stiffs couldn't compete with Roseanne for ratings."

1995