Avainsana Pregnancy
Shrek kolmas 2007
Kun Shrek meni naimisiin Fionan kanssa, viimeinen asia mitä hän halusi, oli tulla kuninkaaksi. Hän kuitenkin löytää itsensä juuri siitä tilanteesta, kun appiukko yllättäen potkaisee tyhjää. Ellei Shrek yhdessä uskollisten ystäviensä Aasin ja Saapasjalkakissan kanssa löydä sopivaa kuningasta Kaukaiselle maalle, saattaa tämä vihreä jätti periä valtikan. Lupaavin kandidaatti kruununperijäksi on Fionan serkku Artie, joka on alisuorittava keskiaikainen lukiolaislintsari. Artien käännyttäminen onkin sitten suurempi haaste kun Shrek toivoi
Evil Dead Rise 2023
Kieroutunut tarina kahdesta toisistaan vieraantuneesta sisaresta, joiden jälleennäkemisen keskeyttää kohtaaminen ihmiset valtaansa ottavien demonien kanssa. Tästä alkaa alkukantainen selviämiskamppailu, jonka aikana he joutuvat kohtamaan perheestään version, jollaista ei voisi kuvitella edes pahimmassa painajaisessa.
Snowpiercer 2013
Vuoden 2014 pyrkimykset hillitä ilmastonlämpenemistä epäonnistuivat karmealla tavalla. Maailma on ollut jo 18 vuotta paksun lumikerroksen alla ja koko sukupuuton partaalla oleva ihmiskunta löytyy yhden satoja metrejä pitkän junan sisältä. Snowpiercer-juna kiertää ympäri maailmaa ikiliikkujamoottorinsa voimin. Jäistä maisemaa puhkovassa junassa noudatetaan tiukkaa luokkajakoa: eliitti elää leveästi veturin tuntumassa, köyhät ja muut alempiarvoiset kituuttavat proteiinipatukoiden varassa perimmäisissä vaunuissa. Hyväosaiset käyttävät köyhälistöä röyhkeästi hyväkseen lukuisilla tavoilla. Helvetti pääsee valloilleen, kun köyhemmän osan keskuudessa kytenyt kapina leimahtaa liekkeihin.
Hiljainen paikka 2018
Perheen on elettävä täydellisessä hiljaisuudessa, sillä heitä uhkaavat äänen perusteella metsästävät olennot. Evelyn ja Lee tietävät, että hilaisinkin kuiskaus voi aiheuttaa kuolemaa, joten he ovat päättäneet löytää tavan suojella lapsiaan hinnalla millä hyvänsä etsiessään epätoivoisesti tapaa taistella olentoja vastaan.
Immaculate - Tahraton 2024
Hartaasti uskonnollinen Cecilia saapuu Italian kuvankauniilla maaseudulla sijaitsevaan luostariin, missä hänen kannettavakseen lankeaa tärkeä taakka. Pian hän huomaa elävänsä painajaisessa, kun luostarin sisälle kätketyt synkät ja kauhistuttavat salaisuudet paljastuvat.
Romance 1999
Kuolleiden aamunkoitto 2004
Kuolettava virus pyyhkäisee maapallon yli kohtalokkain seurauksin - ja arkitodellisuus kääntyy ylösalaisin. Elävät kuolleet vaeltavat nyt maan päällä ja etsivät tuoretta lihaa tyydyttääkseen ikuisena kalvavaa nälkäänsä. Pieni ryhmä ihmisiä yrittää välttää zombieiksi muuttuneet lähimmäisensä ja etsii turvapaikkaa 2000-luvun omimmasta pyhätöstä - virtaviivaisesta ostoskeskuksesta. Pakolaisten on jollain keinolla piilouduttava kiiluvasilmäisiltä ihmissyöjiltä - tai liityttävä heidän riveihinsä. Ohjaaja Zack Snyder on tehnyt uuden version George A. Romeron kuolemattomasta kauhuklassikosta vuodelta 1978. Uusi vuosituhat tuo uudet mausteet tuttuun tarinaan: ihmislihalla herkuttelevien zombien pureva charmi on sataprosenttisesti tallella, mutta erikoistehosteet ja tapahtumien tempo vievät tarinan kokonaan uudelle tasolle.
Predestination 2014
Elokuva kertoo salaisesta agentista, jonka tehtävänä on käydä erilaisilla aikamatkoilla ja siten estää tulevia murhaajia ja terroristeja tekemästä rikoksiaan. Ja nyt, viimeisessä tehtävässään, agentin on pysäytettävä rikollinen, joka on onnistunut tähän asti pääsemään häneltä pakoon. Hänen on myös estettävä tuhoisa hyökkäys, jossa tuhannet ihmiset tulevat menettämään henkensä.
Blondi 2022
Kuvitteellinen muotokuva näyttää uudella tavalla Hollywood-legenda Marilyn Monroen myrskyisän yksityiselämän – ja sen hinnan, jonka hän kuuluisuudesta maksoi.
Love 2015
Aamuvarhaisella, tammikuun ensimmäisenä päivänä Murphyn puhelin soi. Hän nousee vuoteestaan nuoren vaimonsa viereltä, kantaa kaksivuotiaan poikansa vanhempien sänkyyn ja kuuntelee viestin vastaajastaan. Viestin jättäjä on Murphyn entisen tyttöystävän Electran äiti, joka on huolissaan tyttärestään. Tämä on ollut kateissa jo jokin aikaa, ja äiti pelkää jotain pahaa tapahtuneen. Loputtomalta tuntuvan päivän aikana Murphy istuu yksin asunnossaan miettien myrskyisää romanssiaan Electran kanssa. Niitä kahta vuotta intohimon paloa, rajojen etsintää, ja virheitä jotka maksoivat Murphylle tämän elämän rakkauden.
The Invisible Man 2020
Cecilia Kass asuu upeassa unelmatalossa meren rannalla aviomiehensä kanssa. Tästä talosta hän haluaa päästä pois, samoin kuin fyysisesti ja henkisesti väkivaltaisesta suhteestaan teknologiamiljardööri Adrian Griffinin kanssa. Cecilia pakenee talosta pitkään haudotun suunnitelman mukaisesti keskellä yötä sisarensa, ystävänsä ja teini-ikäisen tyttärensä avulla. Pelko kontrollinhaluisen ja väkivaltaisen miehen kostosta lamauttaa häntä vielä ystävän luona piilossa asuessaan. Hän ei täysin uskalla uskoa onneaan saadessaan tiedon miehensä itsemurhasta. Pian alkaa tuntua siltä, ettei iloon ehkä ole aihettakaan, sillä Cecilia alkaa tuntea elämässään näkymättömän ja pahantahtoisen läsnäolon. Aivan kuin joku aktiivisesti sabotoisi Cecilian välejä harvoihin läheisiinsä. Oudot yhteensattumat muuttuvat pian hengenvaarallisiksi ja pian hänen läheisensä ovat uhattuna. Cecilian mielenterveys alkaa rakoilla, kun hän yrittää epätoivoisesti todistaa, että hänen kannollaan on joku, jota kukaan ei näe.
Godzilla 1998
Sade piiskaa öistä valtamerta. Laivoja vajoaa meren syvyyksiin. Panaman metsistä ja Jamaican rannikolta löytyy tuhoisan olennon jalanjälkiä. Otus tallustaa kohti USA:ta, ja biologi Niko Tatopoulos kutsutaan hätiin. Hän saa selville, että radioaktiivinen laskeutuma on luonut jättiläishirviön, jolle ihmisen aseet ovat pelkkää hyttysen ininää. Ja louskuleuka lähestyy jo uhkaavasti New Yorkia...
Mother! 2017
Kaukana maailman melusta on vanha talo, jossa asuu pariskunta. Talo on ollut emännän kuuluisan ja kunnioitetun runoilija-miehensä suvussa useamman sukupolven ajan. Vaimo kunnostaa taloa, sen ollessa hänen ainoa intohimonsa, harrastuksensa. Uutta teostaan työstävä mies huokailee talon kuistilla haikeana, sillä inspiraation lähteitä ei vain tunnu löytyvän. Eräänä iltana soi ovikello ja sisään astuu lääkäriksi esittäytyvä mies ja hänen viinaanmenevä vaimo. Lääkäri väittää luulleensa taloa B&B:ksi ja tekee olonsa häiritsevän kotoisaksi heti ovesta astuttuaan. Tämä paljastuu runoilijan stalkkeri-faniksi, ja tämän vaimo puhuu pelkkiä ilkeyksiä talon emännälle. Runoilija innostuu kaikesta mitä vierailla on sanottavanaan, eikä välitä enää mistään mitä vaimo sanoo. Pian taloon alkaa saapua lisää vieraita ja runoilija toivottaa heidät kaikki tervetulleeksi. Vieraiden ansiosta runoilija saa teoksensa valmiiksi ja sitten alkaa kauhun tapahtumasarja, jollaista kukaan ei olisi halunnut kokea.
Juno 2007
Juno MacGuff on viileä, itsevarma teini, joka ottaa yhdeksän kuukauden oikotien aikuisuuteen yllätysraskautensa myötä ja ryhtyy etsimään täydellisiä vanhempia vauvalleen.
Mary Stevens, M.D. 1933
Enemy 2014
Mitä tekisit, jos tapaisit kaksoisolentosi? Adam on rauhallinen historianopettaja, jonka elämä mullistuu hänen nähdessään täsmälleen itseltään näyttävän miehen. Adam päättää etsiä salaperäisen näyttelijän käsiinsä - peruuttamattomin seurauksin.
Paksuna 2007
Sanotaan, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa... No, tämä pitää ehdottomasti paikkansa vetelehtivän Benin ja uraa tekevän Alisonin kohdalla - ainakin yhden huumaavan illan ajan. Kaksi kuukautta ja useita raskaustestejä myöhemmin Benillä ja Alisonilla on edessään hulvaton, hermoja raastava, sydämellinen matka, joka saa katsojan tikahtumaan naurusta.
Climax 2018
Puolivälissä 90-lukua 20 urbaanin tanssin harrastajaa harjoittelee kolme päivää viimeistä tanssiaan hylätyssä sisäoppilaitoksessa metsän keskellä. Sen jälkeen he pitävät juhlat ja kokoontuvat suuren sangriakulhon ympärille. Mutta juhla muuttuu pian hallusinogeeniseksi painajaiseksi, kun he havaitsevat, että juoma on terästetty LSD:llä.
Junior 1994
”Junior” on hauska ja ainutlaatuinen komedia, jossa tähdittävät Arnold Schwarzenegger ja Danny DeVito. Elokuvassa seurataan kahden tutkijan hullunkurista matkaa, kun he pyrkivät löytämään lääkkeen keskenmenojen ehkäisemiseksi. Rahoitus heidän tutkimukselleen kuitenkin katkeaa, ja ihmiskokeet vaikuttavat olevan mahdottomia – vai ovatko sittenkin?
Jane the Virgin 2014
A comedy-drama following a chaste young woman who is accidentally impregnated via artificial insemination as she struggles to inform her devoutly religious family and make the right choices concerning the child. Based on the telenovela "Juana la virgen."
Lessons in Chemistry 2023
In the 1950s, Elizabeth Zott's dream of being a scientist is challenged by a society that says women belong in the domestic sphere. She accepts a job on a TV cooking show and sets out to teach a nation of overlooked housewives way more than recipes.
Amsterdam Paradise 2011
In Amsterdam Paradise we're witnessing the development of the relationship between Adam and Eva and see how it’s continually influenced and affected by dozens of other stories set in the city. Amsterdam Paradise is a shimmering mosaic narrative of the city, life and love.
Oh Baby 1998
Tracy is a successful career woman who longs to be a mom. When her boyfriend refuses to commit, Tracy decides she can't wait around...
Nothing Gold Can Stay 2017
Zhou Ying is sold to the powerful Shen family by her foster father, yet successfully escapes by sneaking into merchant Wu Ping’s palanquin. The Wu family agreed to take her in after witnessing her remarkable business acumen, and she ends up marrying Wu Ping. The drama will chronicle the life of the Qing Dynasty's richest female merchant, and her struggles to keep the Wu family business afloat during the last years of the Qing Dynasty. Shen Xingyi is a happy-go-lucky young sir who has never known hardship in his life. After meeting Zhou Ying, he eventually decides to change his ways and becomes a mature noble who is willing to protect his country and family from disaster. He has a seemingly unrequited love for Zhou Ying.
The Real Has Come! 2023
A successful lecturer facing single motherhood devises a fake romance with a marriage-averse doctor — but keeping up the act proves harder than it seems.
Sophie 2008
Sophie is a Canadian television sitcom that aired on CBC from January 9, 2008 to March 23, 2009. It stars Natalie Brown as Sophie Parker, an unmarried single mother and talent agent. The show is an English-language adaptation of Télévision de Radio-Canada's show Les Hauts et les bas de Sophie Paquin. The show was created by Richard Blaimert and its executive producer is Jocelyn Deschênes, the same creative team behind the original series. It was the CBC's second attempt in as many years to create an English adaptation of a successful series from its French sister network, following the less successful Rumours. In February 2008, it was announced that the show had been bought by ABC Family, part of Disney-ABC Television Group in the United States. The network signed on for the first 13 episodes, as well as an option for the second season of the show. On March 27, 2009, the series was cancelled by CBC due to poor ratings.
The Secret Life of the American Teenager 2008
Amy and her friends at Grant High learn to define themselves while they navigate the perilous waters of contemporary adolescence. Between their love triangles, secrets, drama, accusations, gossip, confusion, and scandalous rumors, there's never a dull moment.
Catastrophe 2015
Rob Delaney and Sharon Horgan write and star in a comedy that follows an American man and an Irish woman who make a bloody mess as they struggle to fall in love in London.
Loulou 2017
The Dwelling Place 1994
Set in the 1830s, the story of 16-year-old Cissie Brodie after the death of parents and the repossession of the family home. She finds a barren place to live and care for her younger brothers and sisters with the help of Matthew, a local carpenter, but her life becomes complicated when the aristocratic Fischel family take an unwelcome interest.
Fated to Love You 2008
A timid legal assistant and a wealthy heir accidentally spend the night together on a cruise after mistaking each other for their partners. Their unexpected encounter leads to scandal and complications when it's used as leverage in a corporate blackmail scheme.
He's Expecting 2022
When a successful ad executive who's got it all figured out becomes pregnant, he's forced to confront social inequities he'd never considered before.
Accidentally on Purpose 2009
A newspaper film critic, Billie is a single woman who finds herself "accidentally" pregnant after a one-night stand with a much younger guy, and decides to keep the baby... and the guy.
Phoenix 2020
Ji Eun is the daughter of a wealthy chaebol family. She is bright, humorous, beautiful, and smart. Ji Eun meets Se Hoon, who runs a small furniture workshop. Unlike Ji Eun, Se Hoon comes from a poor family background. He was once the top student at a prestigious university, but he had to drop out due to his sick mother. Nevertheless, Ji Eun falls deeply in love with Se Hoon. She confesses her feelings to him. Se Hoon is also in love with Ji Eun, but he turns her down due to the extreme differences in their backgrounds. Eventually, Se Hoon is unable to bury his feelings any longer and they decide to marry.
In the Dark 2017
DI Helen Weeks grapples with pregnancy as she undertakes a very personal abduction case.
Woori the Virgin 2022
A romantic comedy about a woman Oh Woo Ri, who intended to remain chaste until marriage, accidentally winds up pregnant while undergoing a medical examination.
Love You to Death 2025
Raúl's world is unraveling. Marta's unexpectedly pregnant. After a funeral meet-cute brings them together, they stumble through the chaos of life and love.
You Are My Makeup Artist 2022
After a celebrity discovers her wealthy fiancé has been unfaithful, she has a drunken one-night stand with her makeup artist and risks her reputation.
Bouquet of Barbed Wire 2010
Bouquet of Barbed Wire explores the consequences of a father’s obsessive love for his daughter and how secrets once buried in the past return to haunt their lives. Trevor Eve plays Peter Manson, whose apparently successful life is turned upside down when his beloved teenage daughter Prue reveals she’s pregnant by her teacher, Gavin Sorenson. The very heart of the family is threatened as Peter has an intuitive sense that Gavin’s on a personal quest for revenge.