Wrath of Man

Wrath of Man 2021

7.61

Valpas mutta arvoituksellinen uusi arvokuljetusauton vartija yllättää työtoverinsa tekemällä ryöstöyrityksen tyhjäksi kylmäverisillä otteillaan. Kuka hän oikein on ja mistä hän on tullut? Tappajan vaistot omaavan turvamiehen perimmäinen motivaatio paljastuu pian, kun hän ryhtyy tasaamaan tilejä määrätietoisin ja peruuttamattomin askelin.

2021

Boyka: Undisputed IV

Boyka: Undisputed IV 2016

7.15

Boykan uran tähtäimessä on sarjan huippuottelut kera kunnian ja maineen, kunnes tapaturmainen kuolemaan johtanut onnettomuus kehässä saa hänet epäilemään tulevaisuuttaan. Kun hänelle selviää, että kuolleen miehen leski on hengenvaarassa, tarjoutuu hän taistelemaan sarjassa mahdottomia otteluita, joiden panoksena on naisen vapaus tai ikuinen orjuus.

2016

Wolfs

Wolfs 2024

6.56

Kahden kilpailevan fiksaajan polut risteävät, kun molemmat kutsutaan peittelemään New Yorkin merkittävän viranhaltijan hairahdus. Yhtenä räjähtävänä iltana heidän pitää unohtaa pikkumaiset kaunansa ja egonsa ja tehdä työ loppuun.

2024

Rush

Rush 2013

7.72

Formula 1 -kisojen kulta-ajalle, 1970-luvulle, sijoittuva Rush kertoo legendaarisen taisteluparin – James Huntin ja Niki Laudan – uskomattoman tositarinan. James Hunt oli komea brittiplayboy, itävaltalainen Niki Lauda kurinalainen perfektionisti. Miesten yhteenotot kilparadoilla alleviivasivat heidän persoonallisuuksiensa vastakkaisuutta. Rush seuraa Huntia ja Laudaa niin radalla kuin sen ulkopuolella. Fyysisen ja psyykkisen sietokykynsä äärirajoilla miehet tavoittelivat huippusuorituksia – ja maailmanmestaruutta.

2013

The Rock - paluu helvettiin

The Rock - paluu helvettiin 1996

7.13

Kemiallisia aseita hallussaan pitävät eliittisotilaat, johtajanaan eversti Francis X Hummel, miehittävät Alcatrazin vanhan vankilasaaren, jota kutsutaan myös nimellä The Rock.

1996

American Pie Presents: Girls' Rules

American Pie Presents: Girls' Rules 2020

6.17

On viimeinen kouluvuosi! Annie, Kayla, Michelle ja Stephanie päättävät viimein valjastaa tyttövoimansa yhteen saadakseen haluamansa. Pojat eivät tiedä, mikä heihin tulee iskemään, kun nämä röyhkeät neitoset määräävät tahdin.

2020

Papillon

Papillon 2017

7.33

Omaelämäkerralliseen klassikkoon perustuva Papillon kertoo pariisilaisen kassakaappien murtajan Henri "Papillon" Charrièren hurjan tarinan, kun hänet lavastetaan murhaajaksi ja tuomitaan elinkautiseen rangaistussiirtolaan pahamaineineiselle Pirunsaarelle. Papillon lyöttäytyy yhteen omalaatuisen väärentäjän Louis Degan kanssa, kun Dega suostuu rahoittamaan Papillonin paon vastineeksi suojelustaan. Muodollinen sopimus unohtuu, kun veri, hiki ja yksin jäämisen pelko kietovat heidät yhteen ja miesten välinen ystävyys syventyy. Vuosina 1852–1946 toimineen vankilan olot olivat niin äärimmäisen kurjat, että sinne vuosikymmenten aikana vangitusta 80 000 vangista juuri kukaan ei enää palannut Ranskaan elävänä.

2017

American Pie Presents: The Book of Love

American Pie Presents: The Book of Love 2009

5.30

Rob, Nathan ja Lube ovat koulukavereita, jotka ovat päättäneet päästä unelmiensa tyttöjen pöksyihin. He löytävät sattumalta legendaarisen, entisten oppilaiden kirjoittaman seksioppaan, joka on piilotettu koulun kirjastoon. Mutta oppaan pari puuttuvaa sivua aiheuttavat hupaisia yllätyksiä kaikille.

2009

Eliittijoukot 2

Eliittijoukot 2 2010

7.83

Edettyään urallaan BOPE-joukkojen komentaja Nascimiento näkee todellisen vihollisensa: maansa ryvettyneen tilan, jossa kaikki on ostettavissa.

2010

Naisen parhaat vuodet

Naisen parhaat vuodet 1974

7.80

Gena Rowlands tekee unohtumattoman roolin aviovaimona ja äitinä, jonka mielenterveys vähä vähältä murenee perheen keskellä.

1974

Ihmissusi Lontoossa

Ihmissusi Lontoossa 1981

7.42

John Landisin ohjaama kauhukomedia Ihmissusi Lontoossa on todellinen kasariklassikko. Vuonna 1981 valmistunut elokuva kertoo amerikkalaisesta nuorukaisesta, joka reppumatkalla Englannissa joutuu ihmissuden raatelemaksi ja muuttuu siten itsekin täydenkuun aikana valloilleen pääseväksi hirviöksi – ainakin niin hän saa kuulla kuolleen ystävänsä haamulta. Ennen seuraavaa täydenkuun hetkeä hänen on selvitettävä, onko kaikki totta vai pelkkää harhaa.

1981

Yön eläimet

Yön eläimet 2016

7.42

Taidekauppias Susan Morrow elää yltäkylläistä mutta epätyydyttävää elämää uuden miehensä rinnalla. Eräänä viikonloppuna miehen lähdettyä liikematkalle Susan löytää postilaatikosta paketin, jossa on romaani “Yön eläimet”. Kirjan on kirjoittanut Susanin ex-mies, johon Susan ei ole pitänyt yhteyttä vuosiin. Käsikirjoituksen mukana tulee viesti, jossa Susania pyydetään lukemaan teos ja ottamaan yhteyttä. Romaani on omistettu Susanille, mutta sen sisältö on väkivaltaista ja järkyttävää. Edwardin teksti koskettaa Susania, joka ei voi olla muistelematta intiimejä hetkiä parin rakkaustarinassa. Susan alkaa tutkia sisintään ja pohdiskella nykyistä elämäänsä ja uraansa pintakiiltoa syvemmältä. Kirja alkaa tuntua eräänlaiselta kostolta, joka pakottaa hänet kyseenalaistamaan valintojaan ja herättää uuteen hehkuun rakkauden, jonka hän luuli jo hiipuneen. Tarina huipentuu välienselvittelyyn, joka määrittelee sankarin roolit sekä kirjan tarinassa että Susanin omassa elämässä.

2016

Ad Vitam

Ad Vitam 2025

6.28

Entinen huippuagentti ja hänen vaimonsa joutuvat hyökkäyksen kohteeksi omassa kodissaan. Siitä käynnistyy vaarallinen ajojahti, joka kytkeytyy miehen kivuliaaseen menneisyyteen.

2025

Keinoja kaihtamatta

Keinoja kaihtamatta 2012

6.19

CIA-huippuagentit ja parhaat ystävykset FDR Foster ja Tuck Henson kuolisivat toistensa vuoksi. Sattumusten kautta molemmat alkavat piirittää samaa naista - Laurenia, ja kaverusten tosiystävyys asetetaan koetukselle. Huippukunnossa olevat agentit päätyvät kilpailemaan vaalean kaunottaren huomiosta ja käyttävätkin Laurenin hurmaamiseen kaikki keinonsa CIA-kontakteistaan salakuuntelulaitteisiin. Romanssipeli muuttuu kuitenkin likaiseksi, kun kaverukset yrittävät sabotoida toistensa treffi-iltoja esim. nukutuslääkkeillä ja kynttilähurmoksen sammuttavilla vesisateilla. Kahden komistuksen pauloissa kamppaileva Lauren rakastuu pian molempiin miehiin, jotka eivät ole kuitenkaan paljastaneet neitokaiselle agenttitaustojaan. Elokuvan taustalla pyörii kansainvälisesti etsintäkuulutettu Heinrich-niminen rikollinen, joka yrittää eliminoida naisesta kilpailevan agenttikaksikon kostaakseen veljensä kuoleman. Lopulta Lauren joutuu tekemään päätöksen siitä, kumman agenttikomistuksen hän valitsee.

2012

Ali

Ali 2001

6.76

Tämä Will Smithin tähdittämä suurelokuva kertoo maailman mahtavimman nyrkkeilijän, Muhammad Alin, ja hänen uskomattoman uransa tarinan. Elokuva kuljettaa meitä urheiluikonin mukana tämän elämän käännekohdissa: näemme, kuinka nuori ja poikkeuksellisen lahjakas Cassius Clay kohtaa Sonny Listonin ja kuulemme zairelaisen yleisön myrskyisät kannustushuudot Alin ottaessa yhteen George Foremanin kanssa todellisessa titaanien taistelussa.

2001

Hostel 3

Hostel 3 2011

5.08

Hostel: Part III tuo pahamaineisen Elite Hunting Clubin alamaailman syntien kaupunkiin, missä ihmisten kidutuksesta on tullut peliä varsin kovilla panoksilla.

2011

Marley & Me

Marley & Me 2008

7.19

Marley & Me kertoo Jenniferistä ja Johnista, sekä heidän inhimillisen oikukkaasta koirastaan Marleysta, joka laittaa perheenperustamisen kynnyksellä olevan pariskunnan asiat uuteen tärkeysjärjestykseen. Jenniferin ja Johnin elämä on täynnä niin iloa kuin suruakin – pullollaan niitä unohtumattomia hetkiä, joita ei etukäteen tule edes ajatelleeksi odottaa. John Groganin samannimiseen best-selleriin perustuva "Marley & Me" on tarina tavallisen elämän rikkaudesta ja siitä, mikä elämässä todella merkitsee.

2008

Matkalla Perditioniin

Matkalla Perditioniin 2002

7.36

Vahva gangsteridraama kertoo amerikanirlantilaisesta gangsterista ja hyvästä perheenisästä Michaelista. Michael on pomolleen melkein kuin oma poika, mutta vain melkein. Kun hänen vaimonsa ja lapsensa tapetaan, lähtee Michael toinen poika mukanaan pakosalle ja samalla etsimään murhaajaa. Peräänsä he saavat tappajan, joka päivätyökseen valokuvaa vainajia.

2002

Breaking Bad

Breaking Bad 2008

8.93

Walter White, a New Mexico chemistry teacher, is diagnosed with Stage III cancer and given a prognosis of only two years left to live. He becomes filled with a sense of fearlessness and an unrelenting desire to secure his family's financial future at any cost as he enters the dangerous world of drugs and crime.

2008

Vikings: Valhalla

Vikings: Valhalla 2022

7.70

In this sequel to "Vikings," a hundred years have passed and a new generation of legendary heroes arises to forge its own destiny — and make history.

2022

Shangri-La Frontier

Shangri-La Frontier 2023

8.10

Rakuro Hizutome only cares about one thing: beating crappy VR games. He devotes his entire life to these buggy games and could clear them all in his sleep. One day, he decides to challenge himself and play a popular god-tier game called Shangri-La Frontier. But he quickly learns just how difficult it is. Will his expert skills be enough to uncover its hidden secrets?

2023

Interview with the Vampire

Interview with the Vampire 2022

7.41

A vampire from New Orleans reunites with an ailing reporter to recount a life of bloodlust and toxic romance with the sinister Frenchman who turned him.

2022

Cassandra

Cassandra 2025

7.09

A family moves into a vintage smart home and discovers that it's under the control of a virtual assistant — who will stop at nothing to keep them there.

2025

KissXSis

KissXSis 2010

6.30

The story begins with Keita Suminoe, a male third-year junior-high school student studying for his high school entrance exams. He is living in a home with his older twin stepsisters, Ako and Riko, who share no blood relation to him, and they help him prepare for his exams. Even though he initially dislikes himself for it, he begins to become attracted to his two step-sisters, and his two parents encourage him to eventually get married to one of them.

2010

Joko Anwar's Nightmares and Daydreams

Joko Anwar's Nightmares and Daydreams 2024

6.72

Tales of supernatural sci-fi phenomena unfold in this collection of seven mind-bending, interconnected stories imagined by writer-director Joko Anwar.

2024

Engaged to the Unidentified

Engaged to the Unidentified 2014

7.10

Just an ordinary teenager, Kobeni Yonomori receives quite the surprise on her 16th birthday—a fiancé and a sister-in-law she never even knew she had. As a result of an arrangement that her late grandfather made, Hakuya Mitsumine and his younger sister Mashiro have moved from their countryside home to the Yonomori household in order to deepen their relationship with their new family members. This story follows Kobeni's "love life" with Hakuya as she tries her best to adjust to the abrupt changes forced upon her. However, as some extraordinary secrets regarding the siblings come to light, Kobeni will find her life changed forever.

2014

Big Dragon

Big Dragon 2022

7.20

A business golden boy sets a trap for his rival—but finds himself outmatched by the very man he meant to ruin.

2022

Hometown's Embrace

Hometown's Embrace 2021

8.00

Set in Isan, Northern Thailand, a young man returns to his hometown after finishing his studies, hoping to improve the quality of life there. But when villagers are killed by traffickers, he takes up arms with other young people to defend the village.

2021

One Day Love: The Series

One Day Love: The Series 2021

7.00

This is the story of Roi, Kyle and his friends who went to a private resort to refresh and unwind. Roi, the owner of the resort, saved Kyle, who fell on the pool and nearly drowned. At first they weren't comfortable with each other because of differences in their background and character. Eventually, they became friends. But what happens next?

2021

What if it's us

What if it's us 2021

7.00

Writer/ Director: Ranz Gonzales Starring: Allen Caguiao, Ivo Rosimo, Clark Blancaflor, Bert Calara, Alexa France, Princess Jamaica Santiago, Angel Mystica, Menard Rolle, Nadine Esguerra, Mark Torio, Dane Hernandez, Marvi Ortiz, Rhicia Fhaye, Jay Salvador, Ciara De Leon, John Rudolf Tolentino, Kerwin Del Rosario, Aifel Ken Golosino, Angela Kaye Pardilla

2021

Intern Z

Intern Z 2020

6.00

A short webdrama called "Intern Z (2020)"

2020

Where I Found You

Where I Found You 2024

5.50

A story about how long distance relationship can test us through time and trials!

2024

Pay-Ibig

Pay-Ibig 2021

7.00

A unique story about uncertainty, sickness, gender identity vs sexual preference, and unrequited love vs unconditional love.

2021