Avainsana Pub
The Banshees of Inisherin 2022
Kaksi elinikäistä ystävää joutuvat umpikujaan, kun toinen päättää äkillisesti heidän suhteensa, millä on hälyttäviä seurauksia molemmille.
The World's End 2013
Vuonna 1990 Newton Havenin pikkukaupungissa viisi teiniä juhlii koulujen päättymistä yrittämällä eeppistä baarikierrosta. Ttehtävä jää kuitenkin kesken, kun he eivät onnistu pääsemään listan viimeiseen pubiin The World’s Endiin asti. Parisenkymmentä vuotta myöhemmin kaikki viisi muskettisoturia ovat jättäneet kotikaupungin taakseen ja menneet naimisiin, saaneet lapsia sekä luoneet uraa - lukuun ottamatta joukon vanhaa johtajaa Gary Kingia, joka on jäänyt vangiksi ikuiseen teini-ikään. Gary ehdottaa legendaarisen baarikierroksen uusintaa ja saakin houkuteltua koko porukan pubimaratonille. Yksi ilta, viisi miestä, 12 pubia - ja vähintään yksi tuoppi jokaisessa ravitsemusliikkeessä. Yhä järjettömämmäksi ja vaarallisemmaksi käyvä kapakkakierros tuo eteen menneisyyden haamuja ja vähitellen he ymmärtävät, että todellinen taistelu käydään tulevaisuudesta, eikä vain heidän - vaan koko ihmiskunnan. The World’s Endin saavuttaminen onkin yhtäkkiä pienin heidän ongelmistaan...
Men 2022
Toipuakseen traagisesta tapahtumasta, Harper vuokraa talon syrjäiseltä Englannin maaseudulta. Pikkukylän idyllinen tunnelma särkyy nopeasti, kun Harper huomaa jonkun vainoavan häntä. Se mikä alkaa kytevänä kauhuna kasvaa täysimittaiseksi painajaiseksi, johon sekoittuvat Harperin synkimmät muistot ja syvimmät pelot.
Last Night in Soho 2021
Psykologinen trilleri nuoresta tytöstä, lahjakkaasta muotisuunnittelijasta, jolla on arvoituksellinen kyky matkustaa ajassa 1960-luvun Lontooseen. Siellä hän kohtaa idolinsa, häikäisevän laulajatulokkaan. Mutta svengaava Lontoo ei ole aivan sitä miltä näyttää, ja ajan alkaa hajota liitoksistaan kohtalokkain seurauksin...
The Royal Hotel 2023
The Old Oak 2023
Ken Loachin omien sanojen mukaan hänen viimeinen elokuvansa tiivistää useasti palkitun ohjaajan koko pitkän uran kattavat yhteiskunnalliset teemat. Kun entiseen kaivoskaupunkiin Englannissa majoitetaan syyrialaisia pakolaisia, kuihtuvan kylän ainoan jäljellä olevan pubin, The Old Oakin tuoppien ääressä alkavat tunteet kuohua. Sodan jaloista pakenevat tulijat nähdään uhkana paikallisille, joilla on yllin kyllin omiakin ongelmia. Valokuvaajan urasta haaveileva nuori Yara kuitenkin ystävystyy pubin isännän TJ:n kanssa. Hitaasti erilaiset ihmiset alkavat löytää tiensä saman pöydän ääreen.
Moloch 2022
Unwelcome 2023
Avengement 2019
Päästyään vankilasta lomille väkivaltainen pikkurikollinen Cain karistaa vanginvartijat kannoiltaan ja palaa vanhoille kotikulmilleen. Tarkoituksena on kostaa kaikille niille, jotka ovat tehneet hänestä kovasydämisen tappajan. Cain joutuu eeppiseen ja veriseen taistoon etsiessään menetettyä sieluaan kaupungin kylmiltä kaduilta.
Hangover Square 1945
The Local Stigmatic 1990
The Estrogen Gospel 2024
The Nan Movie 2022
Pub House 1970
Poet's Pub 1949
Kristen 2015
The Hall 2024
It's Always Sunny in Philadelphia 2005
Four egocentric friends run a neighborhood Irish pub in Philadelphia and try to find their way through the adult world of work and relationships. Unfortunately, their warped views and precarious judgments often lead them to trouble, creating a myriad of uncomfortable situations that usually only get worse before they get better.
State of the Union 2019
Tom and Louise meet in a pub immediately before their weekly marital therapy session. With each successive episode we piece together how their lives were, what drew them together and what has started to pull them apart.
Teachers 2001
The chaotic lives, loves and drinking sessions of a group of hapless teachers. They might be qualified to teach, but they've still got a lot to learn...
Starstruck 2021
A drunken New Year's Eve hook-up becomes far more complicated for Jessie when she discovers her one night stand is actually a film star.
The Prince of Denmark 1974
Ronnie and Laura Corbett have embarked on a new future - this time in the company of the Prince of Denmark, a public house that she has inherited. Ronnie's initially rather put out by Laura's being technically in charge; something which the brewery's delivery men are swift to pick up on! Her prior experience working behind a bar soon begins to rub off, but it's a slow learning curve for the diminutive busybody as he attempts to keep his pride in tact, his eye over everything, and his hand firmly on the tiller.