Aavelaiva

Aavelaiva 2002

5.99

Löytäjä saa pitää. Mikä tahansa hylätty alus, joka ajelehtii kansainvälisillä vesillä on vapaata riistaa. Onnekkaan löytäjän tarvitsee vain julistaa paatti omakseen ja hinata se satamaan. Mutta löytäminen ei ole aina hyväksi, kuten eräs erikoisryhmä saa karvaasti havaita.

2002

S/S Poseidonin seikkailu

S/S Poseidonin seikkailu 1972

7.10

Poseidon on aikansa suurin höyrylaiva, jolla vietetään parhaillaan uuden vuoden aattoa iloisissa merkeissä. Musiikki soi, ihmiset tanssivat, kilistelevät lasejaan. Lähistöllä on sattunut vedenalainen maanjäristys, joka on nostattanut valtavan aallon. Aalto kohtaa laivan eikä aluksen kapteeni miehistöineen pysty väistämään aaltoa. Aalto kaataa laivan ylösalaisin ja ainoa tie pelastautua on kivuta “laivan pohjaan” ja yrittää päästä sitä kautta ulos ennen kuin laiva uppoaa. Onko se edes mahdollista selviytyneille juhlijoille. Pohja on paksua terästä.

1972

Speed 2 - vaara iskee vesillä

Speed 2 - vaara iskee vesillä 1997

4.61

Nuori Annie Parker odottaa viettävänsä ihanan loman poikaystävänsä kanssa Karibialla maailman hienoimmalla loistoristeilijällä. Mutta matka paratiisiin muuttuu hengenvaaralliseksi, kun mielipuoli tietokonenero kaappaa vallan aluksella ja muuttaa kurssin kohti täydellistä tuhoa.

1997

Katkera kuu

Katkera kuu 1992

7.12

Englantilaiset Nigel ja Fiona ovat laivamatkalla kohentamassa väljähtänyttä avioliittoaan. Matkalla he tutustuvat omituiseen pariskuntaan, rampaan pyörätuolissa liikkuvaan amerikkalaiskirjailijaan Oscariin ja tämän seksiä tihkuvaan vaimoon Mimiin. Oscar haluaa kertoa pidättyvälle Nigelille avioliittonsa salat - palkintona kuuntelemisesta on yö Mimin kanssa. Tarina on hillitön kuvaus viha-rakkaussuhteesta, joka seksuaalisten kokeilujen ja perversioiden kautta johtaa mustasukkaisuuteen ja petokseen.

1992

Marnie – vaarallisella tiellä

Marnie – vaarallisella tiellä 1964

7.13

Winston Grahamin romaaniin perustuva Marnie ei ollut aikoinaan mikään menestystarina, mutta se on noussut jälkeenpäin arvoonsa ohjaajansa klassikkona ja on eittämättä Hitchin parhaita elokuvia. Psykologinen aihe: syytä kauniin kleptomaanin sairauteen etsitään. Ohjaaja pitää katsojan taiturimaisesti otteessaan, vaikkei mitään erityisen raflaavaa tapahdukaan. Nuori Sean Connery oli parhaimmillaan tukea antavana miehenä.

1964

Nim ja salainen saari

Nim ja salainen saari 2008

5.93

Nuori tyttö asustaa eristettyä saarta yhdessä tiedemiesisänsä kanssa. Hän lukee kirjaa ja pitää yhteyttä kirjan kirjoittaneeseen syrjäänvetäytyneeseen kirjailijaan.

2008

Uusien tähtien alla

Uusien tähtien alla 1942

7.36

Nuori Charlotte Vale (Bette Davis) elää dominoivan äitinsä talutusnuorassa – hänen itsetuntonsa on nolla ja hän on hermoromahduksen partaalla. Charlotten veljen vaimo pitää tilannetta niin pahana että esittelee Charlotten psykiatri Jaquith’lle (Claude Rains), joka lähettää Charlotten parantolaan.Päästessään eroon äidistään ja saadessaan hieman tilaa hengittää Charlotte löytää itsensä, päättää murtautua kuorestaan ja lähtee risteilylle Etelä-Amerikkaan. Matkalla hän rakastuu Jerry Duranceen (Paul Henreid), joka puolestaan on juuttunut rakkaudettomaan avioliittoon tyttärensä takia.Palatessaan matkalta Charlotte on muuttunut ja itsenäinen nainen, mikä ei hänen äitiään miellytä. Kun äiti yllättäen menehtyy, Charlotte tuntee valtavaa syyllisyyttä, jota hän lähtee jälleen selvittämään parantolaan. Siellä hän kohtaa Jerryn tyttären Tinan, jonka kohtalo on hyvin samankaltainen kuin hänen omansa. Sen sijaan että rikkoisi Durrencen avioliiton Charlotte tekee suuren uhrauksen.

1942

Das Traumschiff

Das Traumschiff 1981

4.29

The series is about a cruise ship that travels to places around the world.

1981

Kreuzfahrt ins Glück

Kreuzfahrt ins Glück 2007

3.50

A picturesque journey on the waves of love and life. Each episode embarks on a tantalizing cruise, intertwining the stories of newlyweds beginning their matrimonial journey and the ship's crew navigating their own personal tribulations. As breathtaking locations unfurl in the backdrop, heartwarming encounters and serendipitous moments greet the passengers. However, it's not all smooth sailing—each voyage confronts its fair share of tempests, from past heartbreaks resurfacing to unexpected on-board mishaps. Yet, amidst the ebb and flow of emotions, the series consistently delivers an uplifting message: love and understanding can steer any ship to safe harbor. A truly heartwarming watch.

2007

Cruising with Jane McDonald

Cruising with Jane McDonald 2017

8.50

TV presenter and former cruise ship entertainer Jane McDonald hosts a travel show in which she embarks on a series of ocean odysseys aboard some of the world's largest and most luxurious cruise ships.

2017

Les naufragés de l'amour

Les naufragés de l'amour 2019

1

In this show hosted by Étienne Boulay, single parents determined to find love go on a dream cruise with their children. During the trip, every participant has to live experiences with various candidates. At the end of the adventure, they have to choose only one, and they’ll get to confirm their love in a villa in Quebec.

2019

M/S Romantic

M/S Romantic 2019

7.00

One night on a cruise ship between Helsinki and Stockholm, six stories of happiness and misfortune.

2019

't Schaep Ahoy

't Schaep Ahoy 2015

1

Kootje won a cruise on the Rhine and takes Door with him on vacation.

2015