Kauriinmetsästäjä

Kauriinmetsästäjä 1978

7.99

Tyly kuvaus kolmesta pennsylvanialaisesta terästyöläisestä, jotka temmataan kaverillisilta metsästyskeikoilta ja pienen tehdaskaupungin ortodoksisesta idyllistä keskelle Vietnamin helvettiä. Sota on darvinistista taistelua ja totaalisen kaaosmaista tuhoamista ilman sääntöjä ja tajua ulkopuolisesta maailmasta. Taiston raakuus ja täydellinen epäinhimillisyys muovaa ystävyksistä hermoheikon, vihaisen ja sankarin, jotka henkisesti elävät Namissa vielä kotiinpaluun jälkeenkin.

1978

Kielletty planeetta

Kielletty planeetta 1956

7.25

Kielletty planeetta (engl. Forbidden Planet) on vuonna 1956 valmistunut Fred M. Wilcoxin ohjaama yhdysvaltalainen tieteiselokuva. Elokuvan käsikirjoitus pohjautuu William Shakespearen näytelmään Myrsky, ja se hyödyntää ihmisen piilotajuntaa Freudin hengessä. Elokuvaa pidetään tieteiselokuvan klassikkona hyvän käsikirjoituksensa, näyttävien erikoistehosteidensa sekä uraauurtavan taustamusiikkinsa vuoksi. Se oli ensimmäinen elokuva, jonka musiikki oli kokonaan elektronista. Kielletty planeetta oli vuonna 1957 ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi erikoistehosteiden sarjassa. Suosituksi tullut robotti Robby the Robot esiintyi myöhemmin muissakin elokuvissa sekä sarjafilmissä Matkalla avaruuteen.

1956

Paikka auringossa

Paikka auringossa 1951

7.30

Paikka auringossa (A Place in the Sun) on vuonna 1951 ensi-iltansa saanut draamaelokuva. Elokuvan pääosissa olivat Montgomery Clift, Elizabeth Taylor ja Shelley Winters. Elokuva perustuu Theodore Dreiserin romaaniin Amerikkalainen murhenäytelmä, josta oli tehty myös teatterinäytelmä ennen elokuvaa.

1951

Berliinin raunioiden keskellä

Berliinin raunioiden keskellä 1948

7.10

Berliinin raunioiden keskellä sijoittuu miehitettyyn ja sodan aikana pommitettuun Berliiniin. Kongressiedustaja Phoebe Frost (Arthur) tulee muiden kongressiedustajien ja armeijan johdon kanssa Berliiniin tarkistamaan amerikkalaisten miehitysjoukkojen moraalia.

1948

Pedro El Escamoso

Pedro El Escamoso 2001

7.51

A charming man moves to the big city and falls for a female executive in this comedic telenovela.

2001

You Me Her

You Me Her 2016

7.00

An unusual, real-world romance involving relatable people, with one catch - there are three of them! You Me Her infuses the sensibilities of a smart, grounded indie rom-com with a distinctive twist: one of the two parties just happens to be a suburban married couple.

2016

Treasures of the Heart

Treasures of the Heart 2025

1

The great gold heist seemed like the final chapter… but it was only the beginning of an intense clash between a wandering master and a sorcerous thief!

2025

Mister Eleven

Mister Eleven 2009

5.67

Mister Eleven is an ITV romantic drama starring Michelle Ryan and Sean Maguire. The two-part series was broadcast on 11 and 18 December 2009. It also stars Adam Garcia, Lynda Bellingham, Olivia Colman and Denis Lawson. It is written by Shameless writer Amanda Coe. Mister Eleven was released on DVD in February 2010.

2009