Avainsana Action Hero
Rebel Moon, osa 2: The Scargiver 2024
Murtumattomia liittoja solmitaan, sankarit astuvat esiin ja uusia legendoja syntyy, kun kapinalliset valmistautuvat taisteluun Äitimaailman säälimättömiä voimia vastaan.
Bad Boys for Life 2020
Marcus Burnett ja Mike Lowrey ovat työskennelleet yhdessä huumepoliiseina jo kolmekymmentäviisi vuotta ja ajan viuhuessa ohi Marcusista tulee jo isoisä. Ei ainoastaan, että hän harkitsee uransa lopettamista, mutta tällä kertaa hän myös tuntuukin tarkoittavan sitä. Samoihin aikoihin mysteerinen moottoripyöräilijä alkaa metsästämään virkavallan edustajia, jolloin kaksikko liittyy uuteen AMMO-nimiseen nuoreen modernisoituun eliittijoukkoon. Iskuryhmä lähtee yhdessä etsimään kypärän alla piilevää kostajaa käsiinsä, ennen kuin tämä ehtii naulaamaan naulat jokaisen kohteen arkkuun. Valitettavasti operaatiosta ei enää luonnollisestikaan tule juohevaa, sillä keski-iän kriisi ja maiseman vaihdokset vaikuttavat molempiin huumepoliiseihin erilaisin tavoin, tehden uhan etsimisestä ja eliminoimisesta erityisen vaikeaa. Onnistuuko uusi iskujoukko pysäyttämään kuolettavan metsästämisoperaation vai onko tällä jokin ässä hihassa, mikä saattaisi horjuuttaa kaksikkoa tehtävässään?
Terminator 2 – Tuomion päivä 1991
Vuonna 2029 supertietokone Skynet taistelee ihmiskunnan rippeitä vastaan armottomalla robottiarmeijallaan. Skynet onnistui vuonna 1997 tuhoamaan ihmiskunnan lähes täysin käynnistämällä maailmanlaajuisen ydinsodan. Ihmisten vastarintaliike onnistui kuitenkin pitämään puolensa vahvan johtajansa John Connorin johdolla. Skynet lähettää nestemäisestä metallista rakennetun T-1000 -tuhoajan ajassa taaksepäin vuoteen 1995, jolloin John Connor on vielä lapsi. Tehtävänään T-1000:lla on tappaa John Connor. Vastarintaliike lähettää Johnin suojaksi oman taistelijansa, Terminatorin, jonka ainoana tehtävänään on suojella Johnia viimeiseen saakka. Kyse on vain siitä, kumpi löytää Johnin ensimmäisenä.
Matrix 1999
Neo etsii epätoivoisesti totuutta Matrixista, josta puhutaan vain kuiskaten. Hän on varma, että se jollain sanoinkuvaamattomalla tavalla ohjailee hänenkin elämäänsä. Morpheus on elävä legenda, maailman vaarallisin mies, jolla Neo uskoo olevan vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä. Morpheus puolestaan haluaa välttämättä löytää Neon. Hän uskoo, että Neo on "Valittu", jota odottaa suuri tehtävä. Kun miehet kohtaavat alkaa huikea ja samalla epätoivoinen kamppailu pelottavaa vihollista vastaan.
Terminator – tuhoaja 1984
Vuonna 2029 ihmiskunta joutuu pulaan omien aikaansaannostensa kanssa: he ovat luoneet niin nerokkaita koneita ja niin ylivoimaista keinoälyä, että he ovat itse jääneet alakynteen. Tämän kaaoksen keskellä ihmiset alkavat vastarintaan, ihmisten ja koneiden välille syttyy sota. Lopettaakseen vastarinnan koneet lähettävät T2-cyborgin menneisyyteen, vuoteen 1984, jotta tämä Tuhoaja (Terminator) voisi tappaa tulevan vastarinnan johtajan John Connorin äidin, Sarah Connorin ja näin estää Johnia ikinä syntymästä. Myös vastarinnan ihmiset lähettävät oman miehensä, Kyle Reesen, menneisyyteen suojelemaan Sarah Connoria tuhoajalta. Tulevaisuuden kaksinkamppailu käydään siis menneisyydessä, ja tämän keskelle jää Sarah-raukka, jolla on vaikeuksia ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu.
Rebel Moon, osa 1: A Child of Fire 2023
Äitimaailman armoton armeija uhkaa kaukaisessa kuussa rauhaisasti elelevää maalaiskylää. Selviytyminen saattaa olla salaperäisen ulkopuolisen käsissä.
Jumanji: The Next Level 2019
Videopelin sisälle päätynyt ja sieltä hengissä selvinnyt neljän hengen teiniporukka on jalkautunut lukion jälkeen eri teille. Yhteydenpito on pysynyt tiiviinä, mutta yksi nuorista, Spencer ei ole kuitenkaan täysin kartalla oman tulevaisuutensa kanssa. Epävarmuus, yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne saavat hakeutumaan uudestaan videopelin äärelle, jossa Spencer pystyi asettumaan kaikkivoipaisen seikkailusankarin Smolder Bravestonen nahkoihin. Samalla pelin sisään päätyvät myös aiempi kaveriporukka sekä kaksi elämän ehtoovaiheen ikämiestä Eddie ja Milo.
Die Hard 3 - koston enkeli 1995
Mielipuoli rikollinen Simon janoaa kostoa veljensä kuolemalle. Hän haastaa McClanen mukaan kuolettavaan peliin - peliin joka saattaa koko New Yorkin pelon valtaan. McClanen kuppaniksi joutuu sattumalta harlemilaiskauppias Zeus. McClane ja Zeus juoksevat kilpaa ajan kanssa estääkseen pommien räjähdykset eri puolilla kaupunkia, ja Simonin suunnitteleman USA:n historian suurimman ryöstön.
Pahat pojat 1995
Lowryn ja Burnettin ura Miamin poliisin rankassa huumeosastossa on kovassa nousussa. Elämä hymyilee auliisti, kunnes näiden veijareiden takavarikoima 100 miljoonan dollarin heroiinierä kaapataan ja asialla ovat tutut gangsterit. Lowryn ja Burnettin on pakko lähteä uuteen ajojahtiin. Kun kuvioihin astuu kaunis murhan silminnäkijä, joka on gangstereiden tappolistalla, muuttuu tehtävä hengenvaaralliseksi...
Bad Boys II 2003
Supertähdet Martin Lawrence ja Will Smith ovat jälleen yhdessä kontrolloimattomina ja sekopäisinä superkyttinä. Bad Boys II on toimintaelokuva, joka sisältää elokuvahistorian villeimpiä takaa-ajoja. Luodit viuhahtelevat ja autot räjähtelevät kun huumekuninkaan takaa-ajo kulkee Miamin kaduilta kohti Kuuban gettoja. Jännitys ja toiminta tiivistyvät, kun Lawrence huomaa playboy-Smithin tapailevan salaa hänen seksikästä siskoaan.
Rush Hour - rankka pari 1998
Chan on kova hongkongilaiskyttä, joka on saapunut Los Angelesiin ratkaisemaan kiinalaisdiplomaatin tyttären sieppausta. Mutta FBI ei kaipaa hänen apuaan ja määrää paikallisen suupalttipoliisin (Tucker) paimentamaan häntä. Miehet ovat täysin eri maailmoista ja kulttuurien yhteentörmäys on väistämätön, mutta on heillä sentään jotain yhteistä: keskinäinen inho. Aika rientää, ja heidän on pakko yhdistää voimansa rikollisten nappaamiseksi; elleivät he sitten tapa sitä ennen toisiaan!
Terminator 3 – Koneiden kapina 2003
Kymmenen vuotta sen jälkeen, kun koneet yrittivät edellisen kerran tuhota John Connorin, ne ovat nyt valmiita yrittämään uudelleen uuden T-X-terminaattorin johdolla. Skynet haluaa Connorista eroon lopullisesti, jotta koneet voivat viimein ottaa vallan. Skynetin valloitus alkaa Yhdysvaltain asevoimien tietokoneisiin tehdyllä hyökkäyksellä, jotka jättävät maan puolustuskyvyttömäksi. Connorin turvaksi lähetetään kuitenkin myös toinen terminaattori, mutta onko siitä vastusta uudelle T-X:lle
Jumanji: Welcome to the Jungle 2017
Kun neljä nuorta löytää vanhan videopelikonsolin, jossa on peli nimeltä Jumanji - josta kukaan heistä ei ole koskaan kuullutkaan - katoavat he pelin viidakkoon ja muuttuvat valitsemikseen avatareiksi: pelaaja Spenceristä tulee lihaskimppu seikkailija, jalkapalloilija Fridge taas menettää "kroppansa yläpäästä" yli puoli metriä ja muuttuu Einsteiniksi, suositusta Bethanystä tulee keski-ikäinen miesprofessori ja seinäkukkanen Martha muuntuu kovanluokan soturiksi. Pian he oppivat että Jumanji ei ole vain peli - se on myös selviytymistaistelu. Voittaakseen pelin ja palatakseen todelliseen maailmaan nelikon täytyy käydä elämänsä vaarallisimpaan seikkailuun, selvittää mitä Alan Parrish jätti jälkeensä 20 vuotta sitten ja muuttaa omat mielikuvansa itsestään perinpohjaisesti - tai jäädä jumiin pelin sisälle ikuisuudeksi…
Rush Hour 3 2007
Kun kiinalainen mestaririkollinen pakenee Pariisiin, ei asialle voi laittaa kuin kulttuurimuureja murtavan, rikoksia rankaisevan dynaamisen duon . Valmiina näyttämään "valojen kaupungille" väläyksen helvetistä, komisario Lee (Chan) ja etsivä Carter (Tucker) nostavat kytkintä, mutta joutuvatkin paikallisen poliisin, rikollistriadin ja parin upean femme fatalin välisen taistelun ristituleen!
Medusan isku 2004
Muistinmenetyksestä kärsivä Bourne on jättänyt väkivaltaisen menneisyyden taakseen ja elää tavallista elämää Marie-tyttöystävänsä kanssa. Suunnitelmat rauhallisesta elämästä romuttuvat, kun hän joutuu salamurhayrityksen kohteeksi. Tuntemattoman vihollisen jahtaama Bourne todistaa, ettei hän ole helppo kohde ja ettei hänen taitojaan ja sitkeyttään kannata aliarvioida.
Die Hard 4.0 2007
New York Cityn etsivä John McClane jakaa vanhojen, hyvien aikojen oikeutta uuden sukupolven terroristeille kun massiivinen, Yhdysvaltain infrastruktuuriin kohdistuva tietokoneisku on pysäyttää koko maan itsenäisyyspäivän viikonloppuna.
Matrix Revolutions 2003
Neo. Trinity. Morpheus. He ja muut sankarit seisovat joko voiton tai hävityksen partaalla eeppisessä sodassa koneita vastaan tässä upeassa Matrix-trilogian viimeisessä osassa. Neolle tämä merkitsee menemistä Konekaupungin sydämeen, mullistavaan välienselvittelyyn räjähdysmäisesti voimakkaamman luopio-ohjelma Smithin kanssa.
Wonder Woman 1984 2020
Dianan seikkailuista ensimmäisessä maailmansodassa on kulunut lähes 70 vuotta. Eletään 80-lukua, jolloin monet rajat aukesivat ja kaikki oli mahdollista. Diana haaveilee nuoruudestaan Themyscirassa kaltaistensa parissa sekä kaipaa edelleen vuosikymmeniä sitten kuollutta Steve Trevoria. Epäonnistunut mainosmies ja yrittäjä Maxwell Lord tahtoo rikkauksia, valtaa ja muiden kunnioitusta. Dr. Barbara Minerva haluaisi tulla huomatuksi. Kuinka ollakaan kaikkien toiveet käyvät toteen taikaesineen avulla, joka kuitenkin saa aikaan huomattavasti enemmän pahaa kuin hyvää. Mahdottomuuksilla on hintansa ja Wonder Women saa vastaansa kaksi aivan uutta vihollista: Max Lordin ja Cheetahin.
The Fall Guy 1981
Hollywood stuntman Colt Seavers picks up some extra pocket money by using his rough-and-tumble skills to track and capture bail jumpers.
Young Hercules 1998
Young Hercules was a spin-off from the 1990s syndicated television series Hercules: The Legendary Journeys. It was aired on Fox Kids from September 12, 1998, to May 12, 1999. It lasted one season with 50 episodes and starred Ryan Gosling in the title role.
The New Adventures of Robin Hood 1997
Sherwood Forest outlaw Robin Hood and his partners -- Marion Fitzwalter, Little John and Friar Tuck -- use magic, sorcery and courage to fight royal soldiers, evil knights and others who try to oppress the impoverished people of 12th-century England.
Hercules: The Legendary Journeys 1995
The legendary son of Zeus journeys across the earth fighting monsters and helping people.
Wolf 2039 2021
Second series of the WOLF franchise starts 25 years after the first outing. As alliances wear thin, and notions of global order are shattered, the world of 2039 is on the brink of total war. Dangerous technologies that exceed the grasp of humanity’s control threaten a frayed social fabric. The action-packed story will examine security and war in this near future world.
Cowboy Bebop 2021
Long on style and perpetually short on cash, bounty hunters Spike, Jet and Faye trawl the solar system looking for jobs. But can they outrun Spike's past?
Almost Paradise 2020
A former DEA agent forced into early retirement runs a gift shop in in the Philippines. Despite his best efforts to begin a tranquil new life, he’s pulled back into a world of dangerous people and deadly situations, either through his friends in the local police department or running into people from his old life. And the problem is: he likes it.
Yuki 7 2021
Yuki 7 is an animated action/comedy series following super spy Yuki 7 and her jet-setting crew on thrilling adventures set against a smattering of colorful and stylized international backdrops.
Victoria Avenging Psychologist 2020
A psychologist develops a particular and extreme couples therapy.
MonsterVision 1996
MonsterVision is an American variety series that aired on TNT from March 1, 1993 to September 2000. The series was hosted by Joe Bob Briggs from 1995 to 2000, and featured classic B and cult films from the 1960s, 1970s, and 1980s. Penn and Teller guest-hosted MonsterVision marathons before Briggs came on board as the full-time host. Late in its run, the show changed formats, discarded "Last Call," and became Joe Bob's Hollywood Saturday Night and Monstervision.
The Adventures of Agent Marlon 2017
A son-of-a-bitch agent sets out to investigate a suspicious rescue and lifesaving mission.