Avainsana Preacher
Hämärästä aamunkoittoon 1996
Kahden FBI-agentin tappaminen pankkiryöstön yhteydessä ei ole kovin järkevää - varsinkin kun kuolleiden luetteloon lisätään vielä neljä poliisia. Silloin kaikki menee jo päin helvettiä. Nyt Geckon veljekset ovat elämänsä pakomatkalla kohti Meksikon rajaa tapaamaan taustamiehiään ja etsimään luvattua turvapaikkaa. Turvatakseen selustansa veljekset kidnappaavat mukaansa miehen ja tämän kaksi lasta. Kaikki sujuu oikein mukavasti - kunnes he saapuvat viimeiseen määränpäähän ennen vapautta. Tapaamispaikka on baari nimeltä "The Titty Twister" ja täällä tarjoillaan muutakin kuin väljähtänyttä olutta...
Maissilapset 1984
Aurinko paistaa päivä toisensa jälkeen yli Nebraskan maissipeltojen. Sato kuivaa ja kuihtuu olemattomiin. Maanviljelijät rukoilevat sadetta turhaan. Pikkukaupunkiin saapuu eräänä päivänä poikasaarnaaja, jonka mukaan vain ihmisveri saa maan hedelmälliseksi ja voi pelastaa sadon. Kolme vuotta myöhemmin nuori pari eksyy autollaan Nebraskan erämailla ja ajaa lapsen päälle. Kauhukseen he huomaavat, että tämä on jo kuollut. Kurkku on viilletty auki...
Kalpea Ratsastaja 1985
Kun suuryhtiön kaivospomo Coy LaHood alkaa terrorisoida itsenäisiä kullanhuuhtojia ajaakseen heidät pois alueelta, nimetön muukalainen, jota kutsutaan Saarnamieheksi, ratsastaa ahdisteltujen leiriin. Hänestä tulee heidän kostajansa. Kaivospohatta palkkaa avukseen tähteä kantavan tappajan ja tämän pitkätakkiset apurit, jotka ovat uskollisia sille joka maksaa eniten. LaHood maksaa kullalla, mutta ikimuistoisessa loppuyhteenotossa Saarnamies maksaa lyijyllä.
Viimeinen manaus 2010
Pastori Cotton Marcus on huijannut rahaa epätoivoisilta uskovilta jo vuosien ajan "manauksillaan". Omatunto soimaa ja Cotton on päättänyt paljastaa valheensa dokumenttielokuvassa. Hän ottaa kuvausryhmän mukaansa Louis Sweetzerin maatilalle tallentaakseen viimeisen manauksensa. Syvästi uskonnolliselle Sweetzerille karismaattinen saarnamies on kuitenkin viimeinen toivo. Sweetzer on varma, että hänen teini-ikäinen tyttärensä Nell on paholaisen vallassa, ja haluaa pelastaa tämän keinolla millä hyvänsä. Veren tahrimalle tilalle saapuessaan Cottonille selviää nopeasti, että tällä kertaa vastassa ovat todella pimeät voimat. Pakotietä ei ole, Cottonilla ja kuvausryhmällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin keksiä keino pelastaa Nell ja itsensä, ennen kuin on liian myöhäistä.
トライガン バッドランド ランブル 2011
Räsynukke 1955
Elokuva kertoo perheenisä Ben Harperista joka ryöstää pankin ja onnistuu siinä samassa rytäkässä tappamaan kaksi ihmistä. Kotiin päästyään Ben piilottaa ryöstämänsä 10 000 dollaria tyttärensä räsynukkeen ja vannottaa lapsia olemaan kertomatta kellekkään rahojen piilopaikkaa. Ben saadaan kiinni ja hänet tuomitaan kuolemaan. Vankilassa hän tutustuu Harry Powelliin joka saa tietää rahoista. Powellin vapauduttaa hän menee oitis tapaamaan Harperin perhettä ja saa Harperin lesken rakastumaan häneen ja he menevät naimisiin. Lapset tietävät Powellin aikeet ja he pakenevat Powell kintereillään.
Intohimorikoksia 1984
Uskonpuute 1992
Steve Martin on pastori Jonas Nightengale, lipevä hihhuli saarnaaja, joka takaa pelastuksen kaikille jotka kartuttavat kiertävän seurakunnan matkakassaa. Jonas hurmaa niin suuret joukot kuin pienet konnat, ja peilien ja savusumun seassa helpoimmatkin temput saa yleisön haukkaamaan henkeään.
Maissilapset 4 - Kuoleman sato 1996
Vähän sen jälkeen kun lääkäriksi opiskeleva Grace Rhodes palaa kotiin Gran Islandiin hoitamaan sairasta äitiään, kaupungin lasten parissa puhkeaa influenssaepidemia. Sairaus iskee potilaiden psyykeen, muuttaen heidät murhanhimoisiksi pedoiksi. Yhä useampi saa tartunnan ja salaperäisen Josiahin johdolla verenhimoinen lapsilauma vaeltelee kaupungin kaduilla etsien uhreja. Yhdessä Grand Islandin lääkärin Robert Larsonin kanssa Grace yrittää nujertaa virusta - ja sen vaarallisia kantajia. Etsiessään selitystä Josiahin käytökselle Grace löytää omasta lapsuudestaankin mustan aukon. Hänen on pian löydettävä vastaukset kysymyksiinsä, sillä virus uhkaa tappaa kaupungista kaiken elollisen...
Matewan 1987
Huijarisaarnaaja 1960
Never Grow Old 2019
Vuosi on 1849, ja tapahtumapaikkana Yhdysvaltojen Villi länsi. Hautausurakoitsija Patrick Tate hyödyntää sitä, että hänen ennen kovin rauhaisan kotikaupunkinsa ovat vallanneet gangsterit, jotka murhaavat kaikki vastustajansa. Ahneudella on kuitenkin hintansa, ja ennen pitkää pistoolin piippu osoittaa Patrickia ja hänen perhettään.
Dream Boy 2008
Brain Dead 2007
Wise Blood 1979
The Apostle 1997
Preacher 2016
A preacher sets out on a mission to make the almighty himself confess his sin of abandoning the world. With his best friend Cassidy, an alcoholic Irish vampire, his love Tulip, a red blooded gun towing Texan, and the power of genesis, an unholy child born from an angel and a devil, Jesse gives up everything to set the world straight with its creator.